Lauantain sää oli todella hyvä, kun ajeltiin kohti Nurmoa. Sunnuntaiaamu olikin sitten kelin kannalta muuta kuin hyvä, kisoihin oltiin kuitenkin tultu ja luistelemaan lähdettiin. Sade onnksi kuitenkin hellitti kisan ajaksi, mutta kova vastatuuli kiusasi toiseen suuntaan mennessä. Esa oli valinnut sarjakseen Myleinen ja Janin kanssa tekivätkin ratkaisun jo alkumatkasta jättäen muun porukan ratkomaan sijoja kolmesta eteenpäin. Jani otti lopussa Esasta pienen irtioton ja luisteli ensimmäisen Mestaruutensa maratonilla Tuukka otti kolmannen sijan. Lahden luistelijoista minä(Tapsa) luistelin M60 sarjassa toiseksi Leppäsen Johannes HTL otti voiton.
Kuvia palkintojen jaosta voi katsella täältä.